keskiviikko 4. marraskuuta 2015

VIIKONLOPPU MÜNCHENISSÄ



Reissuun lähdettiin viime torstaina. Haikelta tuntui lähteä, varsinkin kun Bella pieni parkkeerasi itsensä matkalaukkuhimme kiinni, arvaten, että kohta lähdetään. Yleensä Bella menee eteisessä olevan kassin tai laukun päälle nukkumaan, jos aavistaa, että ollaan lähdössä. Eipä ainakaan päästäisi hänen huomaamattaan livahtamaan. Nyt kuitenkin lähdimme reissuun ilman Bellaa, pitkien hyvästien jälkeen. Perjantai aamulla lento lähti aikaisin ja Müncheniin saavuimme puolen päivän jälkeen. 


München oli suuri, meluisa ja ihan mieletän paikka. Meille sattui hienot ilmat lauantaille ja sunnuntaille, jolloin Münchenin kaupunkiin enemmän tutustuimmekin. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja oli jopa kuuma toisinaan. Perjantaina etsimme ruokapaikan hotellin läheltä ja menimme ajoissa nukkumaan. Edellisenä yönä oli tullut nukuttua ehkä juuri ja juuri kolme tuntia ja halusimme olla virkeitä lauantain kaupunkikierrosta ja yöelämää varten.


Yövyimme hotellissa nimeltä Pension Locarno, joka oli 5-10 minuutin kävelymatkan päässä Marieplatzilta, jonka läpi kulkee iso kävelykatu kaikkine mahdollisine kauppoineen, kahviloineen, kirkkoineen ja ravintoloineen. Lauantaina söimme hotellillamme aamiaisen, joka ei laadultaan päätä huimannut, mutta maksoi vain 5e ja vatsa tuli täyteen. Poistuimme hotellilta aamulla kymmeneltä ja saavuimme takaisin ilta seitsemältä. Päivän aikana shoppailimme, kävimme neljässä kirkossa, kiipesimme yhden kirkon torniin näkötasanteelle (Hyi helkkari, että pelotti ne portaat joista näkyi alas! Jalat tärisi vielä tunnin sen reissun jälkeen..), söimme perinteistä saksalaista lounasta, katselimme upeita koristeellisia vanhoja rakennuksia, istuksimme kahvilassa, haimme iltaa varten viiniä ja lopuksi kävimme vielä Italialaisessa ravintolassa syömässä. Kirkot olivat upeita ja koristeellisia. Yhdenkin katto oli täynnä upeita pikkutarkkoja maalauksia ja seinissä valkeita patsaita. Voin vain kuvitella kuinka kauan sen kirkon koristeluun on mennyt.


Ihmiset olivat ihan ystävällisiä, joski hieman happaman näköisiä, varsinkin naiset. Münchenissä ihmiset pukeutuivat tosi hienosti ja muodin mukaisesti. Useimmilla naisilla oli piikkikorkokengät ja hame ja muutenkin porukka oli tosi laittautunutta. Kun kävimme lounaalla, tilasin bratvurstia. Vieressämme istuvat kaksi miestä nauroivat kun leikkasin makkarastani palasen ja tungin sen hyvällä ruokahalulla suuhuni, vähän kuitenkin epäröiden (makkara oli valkoinen). Vilkaisin toista miehistä ja tämä sanoi naureskellen, että mun pitäisi kuoria makkara. Ei sitä kuorta (eli suolta) kai sitten pitänyt syödä :D ihan hyvää oli joka tapauksessa, vaikka yhden tilaamani makkaran sijasta sain kaksi, ja tietysti myös maksoin sitten kahdesta. 

Illalla lähdimme keskustaan ja kävimme parissa paikallisessa pubissa/baarissa. Lauantaina täällä juhlittiin Halloweenia ja se kyllä näkyi. Täällä ihmiset ilmeisesti panostavat melkein amerikkalaisten tavoin tuohon juhlaan ja joka puolella näkyi maskeerattuja ja juhlaa varten pukeutuneita ihmisiä. 


Meidän hotellin lähellä oli paljon pakolaisia. Heitä tuntui olevan huomattavasti enemmän kuin syntyperäisiä saksalaisia ja he liikkuivat isoissa porukoissa. Kauempana Marieplatzille päin mentäessä asia oli toisin. Saksaan ilmeisesti tulee paljon pakolaisia, koska tästä on hyvät yhteydet myös ympäröiviin maihin. 

Hinnat Münchenissä olivat halvemmat kuin Suomessa. Ainakin suurimmalta osin. Jotkin paikat myivät aivan ylihintaista pullotettua vettä ja vaateketjut nyt tietysti eivät poikenneet hinnoistaan, mutta ruoka ainakin oli halvempaa.



Hieno kaupunki kyllä ja sopii ehdottoman hyvin sellaisille, jotka haluavat kaupunkilomansa aikana nähdä mahdollisimman paljon lyhyen ajan sisällä. Hotellille lähistöllä on ainakin yhdeksän, ellei enemmänkin, nähtävyyskohdetta. Mikäli matkoja ei halua taittaa kävellen, kannattaa ehdottomasti hommata itselleen metrolippu (esimerkiksi viikonlopun ajaksi), jolla voi kulkea metrolla paikasta toiseen todella näppärästi. Metroilla oli loppujen lopuksi helppo kulkea, varsinkin kun oli apuna pieni metrokartta. Metrolla kulkemisen oppii kyllä nopeasti. Aluksi se tuntui hieman vaikealta, mutta jo toisella kulkukerralla muistikin miten se homma toimii ja millä asemalla pitää jäädä pois. Sama homma kuin täällä Hong Kongissa, josta tätä postausta kirjoittelen. Hong Kongista lisää sitten seuraavassa postauksessa :) nyt nukkumaan, jotta jaksetaan herätä huomenna hotelliaamiaiselle ja lähteä kohti lentokenttää. Suuntana huomenna on Singapore ja Melbourne!





2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kivan olonen reissun alotus. :) voi vitsi miten pitäis päästä reissuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) reissaaminen kyllä kasvattaa ja sen aikana eletyt kokemukset ovat kyllä ihan ainutlaatusia :)

      Poista