perjantai 25. syyskuuta 2015

ASUKUVIA JA SYYSAATTEITA




En ole yhtään tajunnut kuinka syksy tuolla ulkona jo on! Viimeksi kun asukuvia on otettu, lehdet puissa oli vihreitä, eikä puolet niistä muutenkaan ollut varissut maahan. No okei, ei niistä vielä ehkä ihan puolia ole tippunut, mutta joka tapauksessa, fall is here, halusin tai en.

Syksy on ollut mulle yleensä kivaa aikaa, varsinkin ylä-aste ikäisenä kun sai taas mennä pitkän kesäloman jälkeen kouluun ja tavata kaikki kaverit, joita ei niin paljon tullut kesällä nähtyä. Tiedän, olin vähän erilainen nuori, koska oikeasti tykkäsin mennä syksyisin kouluun. Tämä syksy on ollut täynnä haikeutta, jännitystä, odotuksen tunnetta ja välillä oon ollut super innoissani ja toisinaan mua taas on surettanut itkuun asti. Mun opiskelijaelämä on nimittäin ohi (ainakin toistaiseksi..) ja on aika kohdata tosi elämän haasteita. Jollain tapaa koen nyt vasta aikuistuvani, koska en enää opiskele, vaan edessä on pelkkä työelämä. Opiskelujen ohella on toki tullut tehtyä töitä, mutta olen silti ollut nimikkeeltäni opiskelija. Tuttu ja turvallinen nimike, joka on jo niin pitkään laitettu kaikkiin papereihin, missä ammattia kysytäänkään. Seuraava nimike onkin sitten se nimikesanaston mörkö, työtön. Työttöömyyden olen kuitenkin tässä kohdin valinnut itse, enkä ole hakenut loppu vuodelle töitä. Suunnitelmissa on nimittäin pientä reissailua, Australian ja Thaimaan suunnalle. Tästä olen ollut ihan super innoissani! 

Sitten se mistä olen ollut suruissani, on se, että tasan viikon päästä asun jälleen kotona, isän ja äidin katon alla, 25-vuotiaana, opintonsa suorittaneena, filosofian maisterina, työttömänä. Kuulostaa pahalta, varsinkin nyt kun kirjoitin tuon virkkeen, mutta ei minua kotiin muutto ahdista yhtään, vaan täältä Jyväskylästä lähtö. Tänne jää käytännössä koko mun opiskelija-aikainen elämä, illanviettoineen, yliopistoineen ja ennen kaikkea kavereineen. Meillä on ollut aivan superi kaveriporukka täällä Jyväskylässä, josta olen ollut hirmu kiitollinen. Porukkaan kuuluu niin poikia kuin tyttöjäkin, osa tulleet meidän kavereiksi minun opiskelujen kautta, osa J:n opiskelujen kautta, ja ihaninta tässä kaikessa on, että me kaikki ollaan tässä vuosien myötä sulauduttu yhdeksi isommaksi porukaksi. Ihmiset on tosiaankin siis meidän kautta tutustuneet myös toisiinsa, ja joskus kun me kaksi ei olla mukana illanvietoissa, saadaan viestiä että "vaan te puututte"! Lämmittää sydäntä joka kerta. Lisäksi olen tutustunut täällä muutamiin aivan uusiin naispuoleisiin ihmisiin baarissa sattumalta, joiden kanssa olen pitänyt myös myöhemmin yhteyttä ja käynyt syömässä tai istumassa iltaa. Todella mieltä avartavaa tutustua aivan uuteen ihmiseen, josta ei tiedä yhtään mitään!

Mulla on ollut täällä muutamia ihania ja mulle aivan älyttömän tärkeitä tyttökavereita, joita jään kaipaamaan niin paljon, että nyt kun sen kirjoitin, itku tuli, taas kerran. Ensimmäisen kerran se tuli eräs lauantai kun ystävä kävi hyvästelemässä meidät ennen Saksaan muuttoaan. Istuin sohvalla ja vaan itkin, koska tajusin, että tää on nyt ihan totisinta totta, tää kaikki on nyt ohi. Vaikka tiedän, että mihin tahansa Suomessa muutetaankin, välimatkat on lyhyitä ja nähdä voi lähes aina kun siltä tuntuu. Niin, lähes. Enää ei kuitenkaan voi vaan ottaa ja lähteä, jos ystävä pyytää shoppailuseuraa. Joka tapauksessa se näkeminen on suunniteltava etukäteen, extempore näkemiset on off the list. Toisaalta, niin kuin Kiakin sanoi, "ajatellaan positiivisesti: sitten aina kun nähdään, niin voidaan olla yhdessä koko viikonloppu, kun jostain kauempaa ehkä joutuu tulemaan". Mä luulen, että vielä me löydetään näiden naisten kanssa itsemme samasta kaupungista, tai ainakin toivon!

Onneksi kokoonnumme vielä huomenna ja torstaina melkein koko porukalla, ennen meidän muuttoa. Muutama joukosta jo puuttuukin, ja pian myös me.. Äää, mihin neljä vuotta oikein meni?


Onko muilla ollut samanlaisia tuskaisia hetkiä tänä syksynä? Muuttuuko tää vielä joskus iloksi?





10 kommenttia:

  1. Voi vitsit mä tykästyin tähän asuun! Ja toi takki on huippu!

    VastaaPoista
  2. Voi ei miten inhottava tilanne! :( koita ajatella, että mikään ei oo lopullista ja teillä on koko elämä aikaa viettää aikaa yhessä. Koita jaksaa! ja mahtavaa että pääset reissuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirveesti tsempistä! :) ahdistus vaan koko ajan kasvaa, mutta toisaalta joskus sen on loputtavakin! :D kunhan totun tähän tilanteeseen.

      Poista
  3. Mäkin tuskailen täällä koulun loppumista. Ihanaa, että itse rakennukseen ei tarvitse ensi viikon jälkeen matkustaa. Mutta aloitetaan vika työharjoittelu ja vähemmän kerkee koulukavereita näkeen. Ensi vuodelle en tiedä edes töitä vielä mutta panikoin sitten tammikuussa :'D.

    Vaikka ystäviin on välimatkaa, aikaa järjestää, kun oikeasti haluaa nähdä. Ei niin usein kuin samassa kaupungissa asuessa, mutta eivät he mihkään katoa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) mua tosiaan myös se vähän kauhistuttaa, kun en tiedä vielä mitä teen ensi keväänä! Mutta oikeassa olet, kyllä ne ystävät säilyy ja niihin voi ja pitää pitää yhteyttä, kaikesta huolimatta!

      Poista
  4. ihan mielettömän kiva asu, oot sä vaan niin uskomattoman kaunis :-) ja voi, tsemppiä hurjasti syksyyn ja muutoksiin! ♥ teillä on kyllä tosiaan isot muutokset edessä, joten ei ihme että herättää noin valtavan tunteiden kirjon. varmasti muuttuu iloksi vielä, vaikka alkuun tuntuu oudolta ja haikealta! vanhat ystävät säilyy, vaikkei näkeminen ehkä samanlaista enää olekaan! :) tsemppiä jatkoon! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hirmuisesti! :) mä luulen myös, että kyllä tämä tästä. Tällä hetkellä en osaa olla edes iloinen matkasta, kun niin kovasti ahdistaa jättää kaikki tänne, mutta eiköhän se tästä :)

      Poista
  5. Oot niin mielettömän kaunis näissä kuvissa. :) Tilanne kuulostaa tosi surulliselta, mutta pitää vaan ajatella että ei se elämä siihen kaadu. Poismuuttaminen on vain hidaste ei este. Eiköhän ne kaikki järjesty omalla painollaan. Tsemppiä syksyyn. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna :) en ole edes tajunnut ennen kuin nyt, kuinka herkkä olenkaan muutoksille. Tänne muutettuani mulla meni noin viikko tottua olemaan täällä, niin etten enää ollut allapäin. Saa nähdä kauanko menee tottua täältä pois lähtöön ja oleiluun uudessa paikassa! Nyt tänne jää vielä enemmän taakse kuin viime muuton yhteydessä..

      Poista