keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

EILEN




Eilen oli lämmin päivä pitkästä aikaa. Kotiin töistä päästyämme napattiin mukaan frisbee ja footbag ja suunnattiin satamaan. Siellä syötiin irtopallojäätelöt (on ne vaan ryöstöhintaisia), minä vanhanajan vaniljan ja J mango-melonin. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja oli oikeasti todella lämmin. Viime päivinä on nimittäin tuntunut sellainen viileä viima aina ulkoillessa, eikä ole siksi tuntunut yhtään kesältä. Jäätelöiden jälkeen mentiin Lutakon vihreille kummuille istuskelemaan ja pelailemaan kavereiden kanssa. Lopulta mulle alkoi tulla nälkä ja päätettiin lähteä vielä uudestaan satamaan Mustalle Magialle. Söin aika jännän gourmet hodarin, jossa oli ylikypsää possunkylkeä, jotain porkkana-kaali raastejuttua, rucolaa ja tietysti jotain majoneeseja. Laivalla istuttiin aina siihen asti kunnes aurinko laski keskustan rakennusten taakse. Sen jälkeen tulikin todella kylmä ja lähdettiin kotia kohti. Eilinen taisikin olla ensimmäinen ilta pitkästä aikaa kun tuli tehtyä muutakin kuin istuttua sisällä tietokoneen ääressä asioita hoidellen. Tänään keli on ollutkin taas niin surkea, ettei ole paljon ulos viitsinyt lähteä. Parempia kelejä taas odotellessa! :)



1 kommentti:

  1. Minkä merkkiset farkkushortsit ja millaiset takaa?

    VastaaPoista