torstai 17. tammikuuta 2013

Bellan tarina


En tiedä olenko koskaan kertonut täällä Bellasta sen kummemmin mitään, mitä nyt viime helmikuussa oli kamala hehkutus uudesta perheenjäsenestä :)

Edellisen koirani kuoltua neljä vuotta sitten, (ennenaikaisesti sydänvikaan, jota harjoittelija-eläinlääkäri ei aluksi havainnut, kyllä, kannan kaunaa), olin aikas murtunut. Eläimet on vaan aina olleet mulle jokin tosi maaginen juttu, kai se on sitä eläinrakkautta? Noin kaksi vuotta sitten uskalsin alkaa taas haaveilemaan omasta karvalapsesta. Selailin nettipalstoja päivittäin ja suurin osa koirista oli liian kookkaita omaan makuuni ja toiset sitten liian hintavia opiskelijabudjettiini. Niimpä jatkoin etsintää. Kriteerinäni oli oikeastaan vain siis se, että koira olisi tarpeeksi pieni, ehkä korkeintaan polvenkorkuinen ja mieluiten rescue pentu, jolle voisi antaa paremman kodin. 

Vuoden kollattuani palstoja ja ilmoituksia, oli eräälle sivulle ilmestynyt lyhyt ilmoitus ja kuva pienestä pennusta nimeltä Ines. Siinä kerrottiin, että kotia etsii pieni pentu (ikä arviolta 11vk), kasvaa korkeintaan polvenkorkuiseksi ja noin 10 kiloiseksi. Lisäksi oli yhteystiedot. Soitin numeroon samantein ja siellä vastasi ystävällisen kuuloinen nuori naisääni. Kävi ilmi, että olin ensimmäinen Ineksestä soittaja. Nainen kyseli minulta kaikkea, kuten missä asun, mitä teen työkseni tai opiskelenko. Hän myös kertoi Ineksen tarinan: tämä nainen, sanottakoon häntä vaikkapa Liisaksi, joka Ineksestä nyt huolehti, oli tehnyt pitkän aikaa työtä koirien hyväksi. Tuonut niitä ulkomailta sairaista oloista ja ottanut huostaan ihmisiltä, jotka eivät niistä osaa/viitsi/jaksa/halua huolehtia. Eräs Liisan ystävä Helsingissä oli pannut merkille tapauksen, jossa mies yritti Siwan kulmalla epätoivoisesti vaihtaa pientä koiranpentuaan kaupasta ulos tulevien kaljoihin, ja soittanut koirien eduista huolehtivalleen ystävälleen Liisalle. Näin siis Ines otettiin huostaan omistajaltaan, hyvin perustein, ja tuotiin vahvistumaan eläinlääkärin huomiin, kunnes Liisa voisi alkaa etsiä pennulle kotia. Pentu nimettiin tällöin Inekseksi. Nainen puhelimessa sanoi palaavansa asiaan. Soitin Jonille, että nyt se löytyi ja Jonin ensimmäinen kommentti oli: "tyttö? Ei kai siinä sitten mitään." Olimme nimittäin alunperin puhuneet, että koira olisi poika, ilman tyttöjenvaivoja. Tulkitsin tämän kuitenkin Jonin myöntymiseksi ja hetken kuluttua sainkin taas puhelun naiselta: "Minulle soitti juuri eräs mies, joka kyseli myös tämän pennun perään. Enpä tätä pienokaista todellakaan antaisi hänelle, sinun haastattelusi jälkeen, joten Ines on sinun." Melkein kiljuin naiselle puhelimeen kiitollisuuttani, jotenkin sain kuitenkin hillittyä itseni. Sovimme hakupaikasta ja maksuista, ensin nainen vähätteli, eikä halunnut korvauksia, mutta lopulta päätimme, että bensamaksut kaikesta Ineksen kuljetteluista ovat ainakin paikallaan. 

Haimme pennun Tampereen tienoilta (nainenkin oli tullut hurjan matkan meitä vastaan). Voitteko kuvitella sitä jännitystä? Kun ensimmäisen kerran näin pienen, innoissaan uusista ihmisistä ja valmiina uuteen seikkailuun, olin pyörtyä siitä sulouden määrästä. Sain pennun syliini ja ihmettelin, kuinka pieni se oli, verrattuna siihen, mitä olimme kuvan perusteella luulleet. Oli varmaan 20 astetta pakkasta, pentu tärisi, joten hyvästelimme pikaisesti ja istuimme autoon. Minä pennun viereen takapenkille. Ensin se leikki hetken kaulahuivillani, mutta sitten nukahti pää sylissäni. Pennulla ei missään vaiheessa ollut koti-ikävä, kai se oli jo tottunut liikkumaan paikasta toiseen ja ihmiseltä toiseen. Nyt se kuitenkin saisi pysyvän ja hyvän kodin, eikä sen tarvitsisi muistella entistä omistajaansa.   

PS. Bellasta ei tullut polvenkorkuista ja se painaa vain 5 kiloa :) Bellan ikää emme tänä päivänä tiedä varmasti, mutta eläinlääkäri ehdotti sen syntymäpäiväksi 11.11.2011.

Seuraavat puhelinkuvia, pahoittelen laatua, mulla ei tosiaankaan ole Nokian pureview 808:a  tai 920:ä: ekassa kuvassa Bella hakureissulla nukahtanut pää mun sylissä :) vasemmalla puolella olevat kaksi kuvaa ovat vauvakuvia.
Viimeisin kuva, jossa Bella nukkuu mun sylissä on 5 min sitten, kun kirjoittelin tätä postausta :)

-Anni

2 kommenttia:

  1. Hellyyttävä koira ja ihana tarina :') <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) joo ei pikkuisella ihan paras mahdollinen alku ole ollut :(

      Poista